Henkinen hyvinvointi, positiivinen psykologia

Mitä positiivisen psykologian opiskelu minulle antoi?

Minulla on ristiriitainen olo. Olen saanut olla viimeiset kahdeksan kuukautta opintovapaalla ja keskittyä aivan erilaisiin asioihin, kuin mihin työni minut vie. Paluu lukion opettajaksi on edessä syyskuussa. On mukavaa palata mutta haikeaa jättää oma opiskelu ainakin hetkeksi. Opettajaurallani alkoi tänä syksynä ”taitelijajuhlavuosi”, sillä aloitin urani opettajana 20 vuotta sitten ollessani vielä valmistumista vailla oleva biologi.

Opintovapaani vietin opiskellen sekä henkisen hyvinvoinnin asioita positive psychology practitioner-koulutuksessa että fyysisen hyvinvoinnin asioita personal trainer-koulutuksessa. Kerron tässä kirjoituksessa sinulle vähän positiivisen psykologian opinnoistani. Personal trainer-opinnoista on tulossa ihan oma postauksensa myöhemmin.

Positiivisen psykologian asiantuntija

Valmistuin positiivisen psykologian asiantuntijaksi kesällä Suomen ainoasta positiivisen psykologian asiantuntija-koulutusohjelmasta. Positiivinen psykologia on psykologian haara, joka keskittyy yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointiin ja kukoistukseen. Sen avulla pyritään lisäämään voimavaroja. Omat voimavarani lisääntyivät opiskelun myötä huimasti. En oikeastaan ennen ollut ehtinyt tai ymmärtänyt pohtia tarkemmin vahvuuksiani ja sitä, miten käytän/olen niitä käyttämättä ja miten se vaikuttaa elämääni. Arvojani olin joskus miettinyt, mutta nyt ne tulivat myllättyä läpi. Uppoutuminen käsitteenä ja erilaiset siihen liittyvät asiat (flow, mindfulness ym.) imaisivat mukaansa. Ihmissuhteet ja niiden merkitys, minun tarkoitukseni, myönteisyys… Voi miten suuria asioita. Opiskelu ei aina ollutkaan helppoa eivätkä kaikki oivallukseni olleet vain myönteistä olotilaa lisääviä. Positiivisen psykologian tarkoitus ei olekaan mikään jatkuva hymyily tai huonojen asioiden kääntäminen väkisin hyväksi (näin kuulen joskus ajateltavan…) vaan parhaimman mahdollisen elämän eläminen. Monesti tämä tarkoittaa myös vaikeiden tunteiden ja asioiden käsittelyä sekä oman resilienssin tutkimista. Positiivinen psykologia perustuu psykologiseen tutkimukseen. Tutkimuksen pohjalta on luotu paljon erilaisia harjoitteita (interventioita), jotka kehittävät tiettyjä positiivisen psykologian osa-alueita. Tällainen harjoitus voisi olla vaikkapa tavoitteen asettelu ja sen saavuttaminen, paras mahdollinen minä-kirjoitusharjoitus, mindfulness-harjoitus oman mielen hiljentämiseksi ja rauhoittumiseksi tai vaikkapa kolme hyvää asiaa työpäivässä-interventio työhyvinvoinnin parantamiseksi. Teimme opintojen aikana paljon erilaisia harjoituksia sekä itsellemme että myös toisille.

Mitä opiskelusta jäi käteen? Kasvun asenne ainakin!

Kuulostaa kliseiseltä, mutta pakkohan minun on tämä sanoa…minä nimittäin kasvoin ihmisenä näiden positiivisen psykologian opintojen myötä. Pohdin niin paljon erilaisia asioita, että en ole enää ihan sama ihminen, joka koulutuksen aloitti. Niinhän se on…ensin asiat pitää käydä itsensä kanssa läpi ja sitten niitä voi viedä eteenpäin. Ja jos asiat kovasti itsessä jotakin liikauttavat, palo viedä asiaa eteenpäin on kova…Haluankin auttaa myös muita löytämään voimavaransa ja lisäämään hyvinvointiaan. Pyrin tekemään sitä oman yritykseni kautta (Movedum) yksilövalmennksissa, yhteisövalmennuksissa sekä tulevaisuudessa verkkokurssien kautta. Syksyllä pääsen viemään aihetta myös lukiolaisille teemaopintokurssilla.

Kaiken kaikkiaan tästä opintovapaasta on todella kiitollinen olo. Sitä on vielä muutama viikko (ja pikkuisen opintoja) jäljellä.

Istutin kaksi syyshortensiaa pihaani muistuttamaan minua tästä kasvun asenteen täyttämästä opintovapaastani.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s