Fyysinen hyvinvointi

Personal trainer!

Jes! Personal trainer-opinnot valmiit!

Jo ainakin 15 vuotta sitten pohdiskelin, että olisi kiva kouluttautua personal traineriksi. Minua on aina kiinnostanut liikkuminen, oikeanlainen ravinto, palautuminen ja näiden vaikutus hyvinvointiin ja jaksamiseen. Ajatus kouluttautumisesta on muhinut päässäni siis pitkään. Vuonna 2016 kouluttauduin ryhmäliikunnan ohjaajaksi sekä zumba- ja lavis-ohjaajaksi. Ryhmäliikuntojen vetäminen on ollut todella mukavaa ja antoisaa. Kuitenkin mielessäni on kangastellut ajatus siitä, että haluaisin päästä auttamaan ihmisiä yksilöllisemmin. Haluaisin auttaa ihmisiä voimaan paremmin ja suuren joukon liikuttamisen sijaan keskittyä yhteen ihmiseen ja hänen tilanteeseensa.

Nyt tai ei koskaan! Opiskelijaksi Trainer4You:lle.

Vuosi sitten kesällä minulle tuli sellainen olo, että nyt tai ei koskaan. Elokuussa 2018 aloitinkin personal trainer-opinnot Trainer4Youlla. Huomasin kuitenkin heti alkuun, etten pysty työn ohella opintoja suorittamaan. Työni ja erityisesti viime syksynä kärjistynyt väsymys, uupumus ja fyysiset ongelmat veivät minusta mehut niin totaalisesti, että pystyin jatkamaan personal trainer-opintoja vasta tammikuussa jäädessäni opintovapaalle.

Mitä opin?

Opintojen aikana opin valtavasti uutta vaikka koulutukseni ja tietämykseni biologiassa, terveystiedossa ja liikuntalääketieteessä auttoivat ja syvensivät asioita hurjasti. En ole koskaan ollut mikään kuntosali-ihminen ja siksi kuntosaliikkeet ja niiden vaikutukset olivatkin jossain määrin uusia juttuja. Tammikuun treenasin salilla liikepankkia läpi ja analysoin tekemisiäni. Tammikuun lopulla meillä oli kuntosalivalmentajan näyttökoe, jossa liikkeet oli syytä osata. Uutta oli myös toiminnallinen anatomia, liikeanalyysi ja valtava määrä lihaksia, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Kestävyysharjoittelussa opiskelin mm. harjoittelun ajoitusta ja erilaisten harjoitussunnitelmien luomista. Ravitsemus oli minulle terveystiedon opettajan pätevyyden vuoksi tullut melko tutuksi mutta ravintovalmennukseen sain paljon työkaluja. Nyt pysyn esimerkiksi auttamaan asiakasta painonhallinnassa. Psyykkinen valmennus oli erittäin mielenkiintoista ja positiivisen psykologian opinnot, joita suoritin yhtä aikaa, sopivat sen kanssa erittäin hyvin yhteen. Kuntouttavan harjoittelun opiskelun myötä osaan auttaa asiakasta esimerkiksi olkapäävaivojen kanssa ja toki ohjata eteenpäin asiantuntijalle, kun omat tietoni loppuvat.

Kaiken kaikkiaan opiskelu oli antoisaa ja välillä vähän rankkaakin. Meitä oli ryhmässä 12 ja yhdessä tuli vietettyä 144 tuntia niin lenkkipolulla,kunto salilla kuin luentosalissakin. Tämän lisäksi jokainen teki itsenäiset opiskelut, kirjallisuuden lukemiset, harjoitusasiakkuudet ym.

Nyt on siis juhlan paikka! Personal trainer-pätevyys on saavutettu. Tästä on hyvä edetä tavoitteessani lisätä ihmisten hyvinvointia!

You have only one life, make it your masterpiece!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s