Elämäntapamuutoksia tekemässä

Elämäntapamuutoksen tekeminen ja uuden suunnan etsiminen vaatii itsensä kuuntelua.

Asiakkaat hakeutuvat yksityiselle personal trainerille ja valmennukseen yleensä siksi, että omaa elämänsuuntaa ja -tapoja on syytä tarkistaa.  Ajatuksena saattaa olla liikunnan lisääminen ja syömistottumusten parantaminen. Usein jaksaminenkin on vähän hukassa ja halutaan lisää hyvinvointia fyysisen hyvinvoinnin kautta. 

Liikkeelle kannattaa kuitenkin lähteä siitä, mitä sisimmässään tuntee sen sijaan, että syöksyisi suinpäin noudattamaan esimerkiksi tiettyä ruokavaliota tai suorittamaan jotain liikuntaohjelmaa. Aloittamalla tutkailemalla sitä, mikä muutostarpeen on herättänyt ja mitä motivaatio- ja voimavaratekijöitä löytyy, päästään parhaimpiin tuloksiin.

Valmentajana pyydän siis asiakasta kuuntelemaan vähän myös sisintään. 

Joskus muutos tarvitsee aikaa ja tilaa eikä hyvinvointia kannata lähteä suorittamaan suin päin. Omia ajatuksia, tunteita ja toiminnan motiiveja on tärkeä tarkastella kaikessa rauhassa.

Hyviä kysymyksiä ovat: 

🍀 Paljonko energiaa on käytettävissä tällä hetkellä? 

🍀 Mitkä asiat ovat jo hyvin?

🍀 Mikä on riittävä muutos?

🍀 Millaista apua tarvitsen?

Haluan yhdistää valmennuksiin myös ratkaisukeskeisyyden elementtejä. Lisää ratkaisukeskeisyydestä voit kurkistaa sivulta https://mielenlataamo.fi/ ja jos haluat, tule harjoitusasiakkaakseni.

Kivaa viikonloppua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: